taas sunnuntai aamu saa sut liittymään
joukkoon harmaaseen kirkonkellot sua
johdattaa kun parvelle saavut sä valkoisen
kaapusi kaa nyt olet siinä vaikka kukaan
sua siinä ei nää
taas valkoisen
pilven taa jää aurinko vuoroaan
odottamaan se pelkää tätä
maailmaa sen hiljaista ääntä ei
joukosta voi erottaa sillä jäänyt oot
elämässäs huoneeseen
yksinäiseen vai jouduitko kellariin jonne
valoa ei näy ei siellä valoa
näy
hei kuorotyttö minne laulusi
jää taivaan tuulissa, parvella taas
häviää jos et jaksa sä pois
esirippua nostaa joka peittää sut
katseilta niinkuin sua ei ehkä
olisikaan hei kuorotyttö miksi laulun mä
teen siitä pääsi kun työnnät
sä pensaaseen ehkä tahdoin vain
näyttää ettet onnistukaan sä
maailman kaikilta katseilta
piiloutumaan
sun edessäs seisoo
hän joka saa sun sydämes
läpättämään kai tahtoisit
enemmän kuin "hyvää huomenta
mitä tänään lauletaan" mutta
olet vain hänelle ääni
hiljainen ääni niin hiljainen ettei
sitä kuulla voi kukaan kuulla ei
voi
ja viimeisen virren jälkeen pois
parvelta äänet katoaa palaat huoneeseen
yksinäisten jonka ovea viikkoon taas auki
et sä saa